Ihmissuhteista

Huumaannuin

ajatukseen sinusta

en sinusta

Ihmiset. Niistä mä hengitän. Syvällisistä keskusteluista ja kohtaamisista. Tuikkivista silmistä ja naurukohtauksista. Just siinä pysymisestä. Viereen jäämisestä vaikka se sattuisi. Epäitsekkyydestä. Haleista ja aamuyöhön puhumisesta. Sinusta, hänestä, minusta. Koska onhan ihmiset parhaimmillaan aivan helvetin kauniita.

Ja kauniilla en tarkota tässä tapauksessa ulkonäköä vaikka toki he sitäkin ovat. Koen olevani etuoikeutettu, että mulla on ollut, ja on, elämässä älyttömän kauniita ihmisiä. Heitä, joille voi soittaa vaikka keskellä yötä, kun kurkkua puristaa. Heitä, jotka halaavat kun nähdään. Heitä, jotka jaksavat aina kertoa kuinka tärkeä olenkaan. Heitä, jotka löytävät oikeat sanat lähes tulkoon joka hetkeen. Heitä, jotka nauravat mun kanssa niin, että muut jo kysyvät onko kaikki kunnossa. Heitä, joiden silmiin katsoessa näkee koko maailman, niin syviä ne ovat. 

Mulla on edelleen vaikeuksia tutustua ihmisiin pitkän ja rankan koulukiusaamistaustan sekä hylätyksi tulemisen jälkeen. Mulla kestää todella kauan ennen kuin voin olla täysin vapautuneesti uuden henkilön seurassa. Mulla kestää luottaa ihmisiin. Mulla kestää olla se oma, kaunis, vapaa ja rakastava versio itsestäni, jonka tiedän kytevän tuolla alla. Ja se versio olen vain heille, joiden oon totenut pysyvän mun vierellä. Heille, joiden oon tajunnut olevan mun luottamuksen arvoisia. Heille, jotka saavat uskomaan hyvään. 

Kun lähden ihmissuhteeseen, lähden täysillä. Annan itsestäni kaiken. Ja niin monta kertaa sitä on käytetty väärin. Ja siks kerta kerralta tuntuu vaikeammalta antaa sitä 100% panostusta. Koska mä pelkään, että annettuani mut taas jätetään. Ihmissuhteet on mulle kaikki kaikessa. Mikään muu asia maailmassa ei saa mua syttymään samalla lailla, kun ihmiset ympärillä. Tää korostuu esimerkiksi siinä, että en oo ikinä haaveillu urasta tai henkilökohtaisesta menestyksestä. Oon aina haaveillut vaan ja ainoastaan perheestä. Koska taustani takia oon huomannut, että mikään muu ei oo ollut yhtä pysyvää, kun oma perhe. Ja oon etuoikeutettu, että pystyn niin sanomaan. Kaikilla ei ole samanlaista tukiverkkoa. 

Romanttisessa mielessä oon ihmissuhteissa suhteellisen kokematon. Ja tästä oon syyttänyt itseäni niin kauan, etten edes halua ajatella. Vasta viime kuukausina oon alkanut käsitellä asiaa laajemmalla perspektiivillä ja tajunnut, että seison itse itseni tiellä. Mun epävarmuus ottaa vallan niin monissa tilanteissa. Kuten myös se hylätyksi tulemisen pelko. Vaikutan varmasti alkuun todella kylmältä tai vaikeasti lähestyttävältä vaikka todellisuudessa vain ujostelen ja mietin miten päin olla. Ja ylianalysoiva puoleni yleensä saa kaikki alkaneetkin jutut käännettyä päässäni siten, että mussa on jotakin vikaa ja toinen ei millään voi tykätä musta. Mikä ei oo millään tasolla terve ajattelutapa. Omien epävarmuuksien voittaminen on pitkä matka ja mä vasta kuljen sitä matkaa. Paljon on menty eteenpäin, mutta paljon on vielä edessä. Haluan luottaa ja uskoa siihen, että joskus löydän suhteen, jossa voin rakastaa yhtä suurella palolla kuin rakastan mun perhettä ja ystäviä. Nykypäivän kertakäyttöisyys ja ihmisten pyörittäminen on musta vaan niin vastenmielistä ja vastoin mun arvoja, että oon todennut paremmaksi olla ottamatta niihin osaa. Yhtäkään ihmistä en halua jättää roikkumaan, itse sen kokeneena tiedän kuinka paljon se satuttaa. Jokainen ihminen ansaitsee vastauksen tai selityksen, olkoonkin se vaikka vain lyhyt viesti. En halua kiillottaa sädekehää pääni päällä, mutta muutama ihminen on sanonut mulle, että se joka mut joskus saa, tulee olemaan maailman onnellisin ihminen. Ja sen voimalla uskon, että valitsemani tapa kohdella toisia ihmisiä tulee joskus kantamaan hedelmää. Mikään laupias samarialainen en ole, virheitä teen, enkä varmasti ole maailman selkein ihminen. Mutta toisia en satuta, sen olen päättänyt.

Ihmissuhteet on niin monimutkainen ja vaikea asia. Ne vaatii vahvaa läsnäoloa ja uhrautumista. Epäitsekkyyttä ja aikaa. Mutta vastauksena voi saada niin paljon hyvää. Ja siks niitä kannattaa vaalia. Itse oon ainakin tullut siihen tulokseen, että vaikka mulla olis kaikki mitä voi vaan ajatella, mutta multa puuttuisi ihmiset, en olisi mitään. Ihminen on täällä ihmiselle, niin yksinkertaista ja monimutkaista se on.